Stubb: Ennen lokakuuta tiedetään ratkaisu Kreikan vakuuksiin

Eurooppaministeri Alexander Stubbin (kok.) mielestä euron kriisi saadaan ratkaistua tiiviimmällä integraatiolla.

– Nyt tarvitaan tiukempia sääntöjä eli tiiviimpää integraatioita, jotta valuuttaunioni toimisi paremmin. Perusongelma on se, että Euroopan Unionilla on yksinomainen toimivalta rahapolitiikassa eli koroissa. Toimivalta talouspolitiikassa on kuitenkin edelleen jäsenmailla.

Stubb sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että Suomen vakuusvaatimus säilyy.

Stubb toisti taannoisesta Suomen maabrändiraportista tutun hokeman, jonka mukaan Suomi on ongelmien ratkaisija eikä niiden aiheuttaja.

– Suomi haluaa etsiä pysyviä ratkaisuja. Jos joku kaatuu me kaikki, eli kaikki EU-maat, vastaamme yhdessä seurauksista.

Kolme koota

Stubb kokosi euroalueen haasteet tapansa mukaisesti kolmen luetteloon.

– Nyt meillä on kolme haastetta, jotka pitää hoitaa samaan aikaan. Ne ovat kolme koota: kriisi, kuri ja kasvu.

Vaikka ratkaisua Kreikan vakuuskysymykseen ei tällä hetkellä tiedetä, Stubbin mukaan ei kannata aliarvioida EU:n kykyä ratkaista kriisiä.

– Ennen lokakuuta tiedetään, missä tässä mennään.

(MTV3)

Katso ministeri Alexander Stubbin (Kok.) haastattelu: (Huomenta Suomi 7.9.2011)

Lue myös:

    Uusimmat