STTK lupaa työajan lyhentämistä

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK pitää kiinni tavoitteestaan nostaa työajan lyhentäminen seuraavan tulokierroksen keskeiseksi tavoitteeksi. STTK vaatii työajan keskimääräistä lyhentämistä 35 tuntiin viikossa.

STTK:n yksikönjohtaja Matti Hynysen mukaan muutos on toteutettava siten, että työajan lyhennystä tarkastellaan vuoden aikajaksolla.
-Kun tällä hetkellä keskimäärin työtä paiskotaan 37,5 tuntia viikossa, niin keskimääräinen lyhennys 35 tuntiin merkitsisi 100 tunnin lyhentämistä vuotuisessa työajassa, Oulussa torstaina puhunut Hynynen havainnollisti.

Työajan näin merkittävään lyhentämiseen olisi STTK:n näkemyksen mukaan varattava usean vuoden ohjelma. Jos se mitoitettaisiin viidelle vuodelle voitaisiin ajatella, että palkankorotuksista vuosittain yksi prosentti käytettäisiin työajan lyhentämiseen.

STTK perustelee työajan lyhentämistä työllisyysnäkökohdilla, työssä jaksamisella ja työn ja vapaa-ajan välisellä suhteella. STTK haluaa ankkuroida työajan lyhentämisen eurooppalaiseen kehitykseen. Työajan lyhentäminen olisi STTK:n mielestä sovittava keskusjärjestötason lisäksi ala- ja työpaikkakohtaisesti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat