STTK hallitukselle: Ratkaisut lykättävä syksyyn

STTK:n pääsihteeri Seppo Junttilan mukaan hallituksen tulisi siirtää ratkaisut Kela-maksuista, matalan tuottavuuden töistä, veroista ja sairausvakuutuksesta syksyn tupo-neuvottelujen yhteyteen.

Toimihenkilökeskusliitto STTK:n pääsihteeri Seppo Junttila kehottaa hallitusta pitämään kiinni työkaluistaan keskitetyn tuloratkaisun edistämiseksi. Junttila sanoi, että hallituksen tulisi siirtää lopulliset ratkaisut Kela-maksuista, matalan tuottavuuden töistä, veroista ja sairausvakuutuksesta budjettiriihen ohi syksyyn ja tupo-neuvottelujen yhteyteen.

- Hallituksen rooli korostuu erityisesti sen vuoksi, että uudistunut työnantajakoalitio etsii vielä omaa rooliaan ja toimintalinjaansa, eikä työnantajapolitiikka ole vielä hahmottunut, sanoi Junttila.

STTK haluaa, että erityisesti keskituloisten verotus otetaan huomioon veroratkaisuissa ja että matalan tuottavuuden tuki muotoillaan niin, ettei se johda osa-aikaisuuden keinotekoiseen lisääntymiseen. Sairausvakuutuksen uudistus pitäisi taas tehdä niin, että myös työnantajat osallistuvat kuluihin.

- Nyt esillä oleva kaavailu siirtää tulevia kustannuksia palkansaajille ja työnantajien osuudet supistuvat. Työnantajat ovatkin ilmaisseet tyytyväisyyttään, ne ovat saamassa ilman vastiketta lottopotin, Junttila moitti.

Junttilan mukaan neuvotteluissa pitää myös käydä läpi keskeiset globalisaatioprosessiin liittyvät asiat. Hänen mielestään on huolestuttavaa, että asioita on hutkittu ennen kuin niitä on kunnolla selvitetty; mm. verotuksesta on jo annettu lausuntoja suuntaan jos toiseenkin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat