STT:n doping-jutun oikeudenkäynti alkoi

Suomen Tietotoimiston herjausjutun valmisteluistunto alkoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Hiihtäjä Jari Räsänen vaatii miljoonan markan korvauksia STT:ltä puolentoista vuoden takaisesta doping-uutisesta.

Suullisiin valmisteluistuntoihin on varattu aikaa kaksi päivää. Niissä käsitellään lähinnä varsinaisen oikeudenkäynnin aikataulua.

Valtionsyyttäjä Maarit Loimukoski vaatii Suomen Tietotoimiston päätoimittaja Kari Väisäselle ja toimittaja Johanna Aatsalo-Salliselle rangaistusta julkisesta herjauksesta. Syytteen mukaan Väisänen ja Aatsalo-Sallinen ovat väittäneet, että hiihtäjä Jari Räsänen on syyllistynyt varastetun kasvuhormonin ostamiseen ja käyttämiseen. Syyttäjä syyttää vastaajia "ei vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta". Syyte pohjautuu kahteen STT:n uutiseen viime vuoden tammikuulta.

STT väitti uutisessaan Jari Räsäsen ostaneen ja käyttäneen doping-aineita, mutta se ei ole pystynyt todistamaan väitettään. Uutisen mukaan Räsäsen käyttämä kasvuhormoni oli varastettu ruotsalaisesta sairaalasta ja maksoi Räsäselle noin 10 000 markkaa. Kolme päivää myöhemmin STT julkaisi uuden uutisen, jonka mukaan ruotsalaisesta sairaalasta peräisin olevasta Genotropin-kasvuhormoniampullierästä kaksi ampullia toimitettiin Suomeen. Toisen ampulleista sanottiin olevan STT:n hallussa ja toisen myydyn Jari Räsäselle 5000 markalla. STT uutisoi myös, että asiasta oli tietoa Suomen hiihtoliiton johtoportaassa. Räsänen ja Hiihtoliitto tekivät uutisjutuista rikosilmoituksen.

Asianosaiset vaativat STT:ltä yhteensä noin viiden miljoonan markan korvauksia. Suurimman korvausvaateen on esittänyt Jari Räsänen, miljoona markkaa. Sen lisäksi Suomen hiihtoliiton johto vaatii yhteensä reilun neljän miljoonan korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Hiihtoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Esko Aho ja liiton toimitusjohtaja Esa Klinga katsovat, että heidän molempien kunniaa on loukattu puolen miljoonan markan edestä.

Vastaajat kiistävät syytteet

Vastaajat Kari Väisänen ja Johanna Aatsalo-Sallinen kiistävät syytteet sekä korvausvaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina. Vastaajat katsovat lisäksi, että korvausvaatimusten määrät ovat suhteettomia. STT:n asianajaja Petteri Sotamaa kiisti Räsästä lukuunottamatta asianomistajiksi ilmoittautuneiden asianomistaja-aseman. Sotamaan mukaan STT:n uutisten kohderyhmä on niin laaja, ettei Räsästä lukuunottamatta kukaan asianomistajaksi ilmoittautunut ole ollut uutisen kohde, eikä näin ollen voi olla asianomistaja.

Sotamaa katsoi, ettei Hiihtoliitto ry voi olla kunnianloukkausrikoksen kohteena. Hän lisäsi, ettei STT:n jutuissa Hiihtoliiton ole väitetty syyllistyneen mihinkään. Käräjäoikeus ottaa asiaan kantaa varsinaisen pääkäsittelyn yhteydessä kesäkuussa.

Jutussa on 20 asianomistajaa eli Räsäsen lisäksi Hiihtoliitto sekä sen luottamushenkilöitä ja nykyisiä ja entisiä työntekijöitä. Asianomistajat ovat keränneet laajan aineiston tiedotusvälineistä ja pyrkivät osoittamaan sen avulla STT:n juttujen leviämistä ja niistä aiheutunutta kärsimystä. Materiaalia on kerätty myös Ruotsista, Norjasta ja Saksasta. Videomateriaalia on useita tunteja.

Vastaajat puolestaan tuovat oikeudenkäynnissä esille tietoja muun muassa Genotropiinin saatavuudesta ja yleisyydestä markkinoilla. Sotamaa arvioi, että STT:n dopinguutisen lähde ei todista oikeudenkäynnissä. Lähdesuojan mukaan lähde voi tulla todistamaan vain omasta halustaan.

Oikeussalin ulkopuolella Jari Räsänen totesi jo odotelleensa oikeudenkäynnin alkua ja suhtautuvansa tulevaan levollisin mielin. Hän on kiistänyt syyllistyneensä kasvuhormonin ostamiseen ja käyttämiseen.

Herjaussyytteitä aletaan varsinaisesti puida kesäkuun seitsemäs päivä. Aikaa käsittelyille on varattu näillä näkymin juhannukseen asti.
(STT-MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat