Strasbourgin-vastainen EU-adressi keräsi miljoona nimeä

Nimiä Strasbourgin istuntoja vastustavaan adressiin on kerätty keväästä lähtien. Kampanja lähti liikkeelle ruotsalaisen EU-edustajan aloitteesta.

EU-parlamentin Strasbourgin-istuntoja vastustavaan nettiadressiin on saatu jo yli miljoona allekirjoitusta. Raja ylittyi iltapäivällä.

Kampanja lähti liikkeelle ruotsalaisen EU-edustajan Cecilia Malmströmin aloitteesta.

Nykyisin parlamentti kokoontuu sekä Belgiassa että Ranskassa. Tavaroiden ja ihmisten siirto Brysselistä Strasbourgiin kerran kuussa maksaa yli 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Ylivoimaisesti eniten allekirjoituksia on tullut Hollannista, yli 400 000. Vetoomuksen on allekirjoittanut myös noin 140 000 ruotsalaista ja 100 000 suomalaista.

Kampanjassa aktiivisesti mukana olleen Piia-Noora Kaupin mukaan vetoomus osoittaa, että tavallisia ihmisiä voidaan saada innostumaan EU-asioista.

- Se, että kansalaisaloitteellisuus voi toimia näinkin vaivattomasti, on tosi positiivista, Kauppi painotti.

Kampanjan nokkahahmot aikovat seuraavaksi luovuttaa allekirjoitukset EU-komission puheenjohtajalle Jose Manuel Barrosolle.

EU:n jäädytetty perustuslaki olisi tuonut kansalaisille mahdollisuuden tehdä esityksiä lainsäädännön muuttamiseksi, jos esityksillä on miljoonan kansalaisen tuki. Laki ei kuitenkaan toistaiseksi ole voimassa, ja siten nettivetoomuksen arvo on lähinnä symbolinen.

Adressi on muutenkin epävirallinen. Siinä kysytään ainoastaan nimeä ja sähköpostiosoitetta, joten periaatteessa sama ihminen voi allekirjoittaa vetoomuksen useita kertoja.

Strasbourgin täysistunnoista luopuminen voi toteutua vain jäsenmaiden yksimielisellä päätöksellä, parlamentilla tai komissiolla ei ole asiaan sananvaltaa. Jäsenmaat ovat toistaiseksi olleet haluttomia nostamaan asiaa keskusteluun.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat