Stora Enson tulos pettymys

Metsäkonsernin ensimmäisen neljänneksen voitto ennen veroja ja vähemmistöosuutta oli 80,8 miljoonaa euroa.

Stora Enson alkuvuoden tulos jäi odotuksista. Metsäkonsernin voitto oli tammi-maaliskuussa 80,8 miljoonaa euroa ennen veroja ja vähemmistöosuutta. Tuloksen odotettiin kasvavan viime vuoden vastaavan jakson 126,2 miljoonasta eurosta.

Konsernin osakekohtainen tulos oli 0,06 euroa, kun analyytikot odottivat tulokseksi 0,15 euroa osakkeelta.

Papereiden hintojen lasku näkyi Stora Enson liikevaihdossa, joka laski 3 099 miljoonasta eurosta 3 018 miljoonaan euroon.

Stora Enso uskoo tuloksen paranevan loppuvuonna, jos markkinoiden elpyminen jatkuu. Yhtiö arvioi paperin kysynnän paranevan vähitellen Pohjois-Amerikassa. Päällystetyn hienopaperin markkinoiden odotetaan paranevan hitaasti ja hinnankorotuksista on yhtiön mukaan ilmoitettu. Aikakauslehtimarkkinat ovat myös Stora Enson mukaan elpymässä ja hinnankorotusten odotetaan menevän läpi vuoden toisella neljänneksellä.

- Euroopan talouden elpyminen on ollut hidasta. Paperin kysyntä on kuitenkin kasvanut ja tämä näyttää vakiinnuttavan useimpien paperilaatujen hintatasoa ja mahdollistavan joitakin hinnankorotuksia, toteaa toimitusjohtaja Jukka Härmälä.

Lue myös:

    Uusimmat