Stora Enso viimeistelee uusia supistuksia

Stora Enso viimeistelee uusia pysyviä ja tilapäisiä leikkauksia tuotantoon. Toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan yhtiö kertoo yksityiskohtaisista suunnitelmistaan syyskuun loppuun mennessä. Karvinen ei kerro, mitä tehtaita uhka koskee.

Lisäksi Stora Enso valmistelee muita leikkauksia, jos Venäjän vuoden vaihteessa voimaan astuvien puutullien aiheuttamaan ongelmaan ei saada ratkaisua.

Stora Enso on jo lakkauttanut tänä vuonna Kemijärven ja Summan tehtaat, mikä aiheutti voimakkaan vastalauseiden aallon Suomessa. Syynä uusiin supistuksiin on Venäjän puutullien lisäksi Stora Enson heikko kannattavuus ja puupula.

Kannattavuuden heikkeneminen näkyi yhtiön huhti-kesäkuun tuloksessa. Voitto ennen veroja laski 30 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 191 miljoonasta eurosta. Liikevaihto supistui 2,9 miljardiin euroon 3 miljardista eurosta.

Karvinen manailee kollegojensa tapaan kustannusinflaatiota, joka on karannut käsistä. Hän arvioi, että kustannukset nousevat tänä vuonna 4 prosenttia. Yhtiö pystyy hänen mukaansa peittämään noususta omin toimin 2,5-3 prosenttiyksikköä. Loput näkyvät yhtiön tuloksessa. Stora Enso ennakoi tuloksensa heikkenevän edelleen kuluvalla vuosineljänneksellä.

Kiusana ovat puun hinta, vahva euro ja kallistunut energia. Suurimman päänsäryn Karviselle on tuottanut viime aikana öljyn hinta.

- On selvää, että yhtiölle koituu suurta vahinkoa, jos vain odotamme asioiden kääntyvän parempaan suuntaan, Karvinen perustelee tulossa olevia supistuksia.

Hallitukselle kiitosta

Karvinen kertoo, että hän arvostaa Suomen hallituksen esitystä puukauppaa koskevista verohelpotuksista.

- Tämä antaa metsänomistajille mahdollisuuden saada puulleen jälleen kannattavaa, pitkäaikaista ostajakuntaa, hän maanittelee puun myyjiä.

Hänen mukaansa puun myyntitulojen puolittaminen ei kuitenkaan ratkaise Venäjän vuoden vaihteessa voimaan astuvien vientitullien korotuksen aiheuttamaa ongelmaa, vaikka Stora Enso on jo onnistunut pudottamaan tuontinsa Venäjältä 3,7 miljoonaan kuutiometriin kolmen vuoden takaisesta 7,3 miljoonasta kuutiometristä.

- Olemme erittäin huolestuneita Venäjän vientitulleista, Karvinen kertoo.

Metsäteollisuus pulassa

Stora Enson lisäksi myös UPM uhkaa supistaa tuotantoaan Suomessa. UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo, että yhtiö saattaa lopettaa pysyvästi tai määräaikaisesti tuotantoaan. Hänen mukaansa suomalaisten yksiköiden toimintaa voidaan jatkaa vain, jos kotimaista puuta on tarjolla edullisesti.

Metsäntutkimuslaitoksen ylijohtajan Hannu Raition mukaan metsäyhtiöiden supistuksiin ja kannattavuuden heikkenemiseen on monia syitä.

- Jos näin tutkimuslaitoksen näkökulmasta asiaa katsoo, yksi iso asia on se, että koko ajan pitää olla uutta luomassa ja uusien tuotteiden ja konseptien kehittelyssä. Voi kysyä, että onko riittävästi panostettu vuosikymmenten kuluessa tuotekehitykseen. Nyt tähänkin on herätty siinä mielessä, että teollisuuden ja tutkimuslaitosten yhteistyönä on syntynyt näitä uusia konsortioita, joissa uusia tuotteita nimenomaan pyritään luomaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat