Stora Enso: Sunila ja Tolkkinen kiinni - Varkaudelle armonaikaa

Stora Enso aikoo sulkea Sunilan sellutehtaan Kotkassa ensi vuonna ja Tolkkisten sahan Porvoossa tämän vuoden loppuun mennessä.

Imatralla aiotaan sulkea hienopaperikone ensi vuoden loppuun mennessä.

Varkauden tehtaat lakkautetaan myös ensi vuonna, jos niiden kannattavuus ei parane merkittävästi.

Stora Enson suunnitelmat vaikuttavat todennäköisesti noin 450-1100 työntekijään Suomessa.

Varkauden sahalla vähäinen kysyntä ja raaka-aineen saatavuus tulevina kuukausina voi johtaa uusiin tuotannonrajoituksiin ja tuotantoa voidaan joutua siirtämään muille sahoille.

Yhtiö myös käynnistää uudelleen toimenpiteet Kotkan tehtaiden sekä Malesian laminaattipaperiliiketoiminnan myymiseksi vuoden 2010 alussa.

Myös seisokit jatkuvat muilla sahoilla.

Toimintaympäristö huonontunut ennätystahtia

Yhtiön mukaan vähennyksiä suunnitellaan heikon kysynnän ja siitä aiheutuvien raskaiden tappioiden vuoksi.

Stora Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen mukaan yhtiön toimintaympäristö on "huonontunut nopeammin kuin koskaan aiemmin".

- Pitkään jatkunutta kuitu- ja energiakustannusten rakenteellista kustannusinflaatiota on seurannut viimeaikojen dramaattinen kysynnän heikkeneminen. Koska emme pysty muuttamaan toimintaympäristöämme, jatkamme sen sijaan Stora Enson muuttamista niin, että voimme toimia tehokkaasti uudessa ympäristössä, hän sanoo yhtiön tiedotteessa.

Stora Enso kertoo tukevansa mahdollisten toimenpiteiden kohteena olevan henkilöstön uudelleentyöllistymistä.

Suunnitelmat eivät yhtiön mukaan vaikuta Varkaudessa sijaitsevan, Stora Enson ja Neste Oilin yhteisyrityksen NSE Biofuels Oy:n biopolttoaineen koelaitoksen testiajoihin.

Karvinen sanoo toivovansa, että nyt päätetyt toimet riittävät Stora Enson saneeraamiseksi ja turvaavat Suomessa vielä olevien tehtaiden, kuten Enocellin ja Veitsiluodon, jatkon.

(MTV3 - STT)

Katso video: Miksi Sunila lopetetaan, mutta Enocell saa jatkaa? Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen vastaa.

Lue myös:

    Uusimmat