Stora Enso irtisanoo 500 työntekijää Yhdysvalloissa

Stora Enso irtisanoo noin 500 työntekijäänsä Yhdysvalloissa. Lisäksi yhtiö aikoo sulkea tuontantolaitoksia heikentyneiden markkinanäkymien vuoksi.

Stora Enso irtisanoo 500 työntekijää Yhdysvalloissa ja sulkee tuotantolaitoksia. Syynä ovat heikentyneet markkinanäkymät.

Stora Enso kertoo, että supistusten tarkoitus on parantaa merkittävästi yhtiön kilpailukykyä Pohjois-Amerikassa sekä luoda edellytykset toiminnan tuottavalle kasvulle alueen tärkeillä markkinoilla. Suunnitelman ja lisäpoiston arvioidaan kokonaisuudessaan parantavan osakekohtaista tulosta 0,13 euroa.

-Pian Consolidated Papersin hankinnan jälkeen syyskuussa 2000 erityisesti painopapereiden markkinat Pohjois- merikassa alkoivat heiketä mainonnan huomattavan vähenemisen vuoksi. Heikko markkinatilanne jatkuu edelleen, toteaa Stora Enson toimitusjohtaja Jukka Härmälä.

Stora Enso sulkee Wisconsin Rapidsin tehtaan yhden paperikoneen tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi yhtiö sulkee Bironin tehtaan paperikoneen vuoden 2003 loppuun mennessä, jos markkinatilanne ei parane. Port Hawkesburyn puuhioke- ja suursaantomassatoiminta lopetetaan kokonaan. Lisäksi Kimberlyn tehtaan puuhioketehdas suljetaan vuoden loppuun mennessä.

Suunniteltujen toimenpiteiden ja muiden kustannussäästöjen vuoksi henkilöstön arvioidaan vähenevän pääasiassa Wisconsin Rapidsin, Bironin, Kimberlyn ja Port Hawkesburyn tehtailla noin 500 työntekijällä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat