Stora Enso aikoo vähentää Suomesta 650

Stora Enso suunnittelee vähentävänsä 2500 työntekijää osana huhtikuussa ilmoitettua säästöohjelmaansa.

Suomesta yhtiö aikoo leikata 650 työntekijää. Vähennykset koskevat kaikkia liiketoiminta-alueita.

Säästökuurilla pyritään 200 miljoonan euron vuotuisiin menoleikkauksiin ensi vuoden toiseen neljännekseen mennessä.

– Meidän täytyy reagoida Euroopan heikkoon taloustilanteeseen, tiettyjen liiketoiminta-alueidemme rakenteellisesti kutistuviin markkinoihin ja heikkoon kannattavuuteemme, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Jouko Karvinen tiedotteessa.

Stora Enso on kärsinyt varsinkin aikakaus- ja sanomalehtipaperin kysynnän laskusta.

– Me kaikki tiedämme, että paperimarkkina maailmanlaajuisesti on aikamoisessa kurimuksessa, Eurooppa on kurimuksessa ja meillä ei ole mitään todisteaineistoa tällä hetkellä, että paperimarkkina koskaan palaisi takaisin ennalleen, sen vuoksi on pakko tehdä hyvin kivuliaita ratkaisuja, sanoo Stora Enson identiteettijohtaja Lauri Peltola.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat