Stockmann onnistui rekisteröimään Lindexin Venäjällä

Tavaramerkkien rekisteröiminen Venäjällä voi olla mutkikasta, ja esimerkiksi ruotsalainen Hennes&Mauritz on joutunut oikeustaisteluun tuotemerkistään.

Ruotsalaista Lindex-vaateketjua havitteleva Stockmann on saanut rekisteröityä Lindexin tavaramerkin Venäjällä. Stockmannin lokakuun alussa tekemän ostotarjouksen ehtona oli, että tavaramerkin rekisteröiminen onnistuisi.

Stockmann tarjosi Lindexistä 870 miljoonaa euroa. Ostotarjouksen julkistamisen jälkeen Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä sanoi, että tavaramerkin rekisteröinnin epäonnistuminen voisi johtaa koko tarjouksen vetämiseen takaisin. Tavaramerkkien rekisteröiminen Venäjällä voi olla mutkikasta, ja esimerkiksi ruotsalainen Hennes&Mauritz on joutunut oikeustaisteluun tuotemerkistään.

Stockmannin mukaan myös Suomen kilpailuvirasto on hyväksynyt yrityskaupan. Muita tarjouksen edellyttämiä lupia yhtiö odottaa marraskuun aikana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat