Stockmann luopumassa Moskovan keskustatavaratalosta

Stockmann ei enää usko palaavansa Moskovan keskustan tiloihinsa. Yhtiö joutui lähtemään ydinkeskustassa sijaitsevasta tavaratalostaan puoli vuotta sitten, kun venäläinen vuokranantaja katkaisi kiinteistöstä sähköt.

Nyt Stockmann vaatii Moskovan vuokranantajalta 59 miljoonan euron vahingonkorvauksia. Vaatimus tulee oikeuden istuntoon kahden viikon päästä. Stockmann ei enää suunnittele paluuta Smolenskajalle.

- Nykyisten omistajien hallitessa kiinteistöä emme edes haikaile palata sinne. Tällä hetkellä ja tässä markkinatilanteessa Moskovan keskustassa ei ole nähtävissä liikepaikkoja joihin tavaratalo oltaisiin nopealla aikataululla saamassa, sanoo Stockmannin ulkomaantoimintojen johtaja Jussi Kuutsa.

Nyt Stockmann rakentaa uutta suurta lippulaivatavarataloa Pietarin pääkadun varrelle.

Stockmann Nevsky Centre rakennetaan arvotontille rautatieasemaa vastapäätä. Pietarin kaupunki asetti rakentamisen ehdoksi sen, että uudet julkisivut toistavat täysin 1800-luvun esikuvansa mallia.

Vuonna 2010 valmistuva rakennushanke on Stockmannin historian suurin investointi Venäjälle.Budjetti on noin 170 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat