Stardust kerää Wild-2 komeetan pölyä

Yhdysvaltain avaruushallinnon NASA:n Stardust-luotain ohittaa tänään komeetta Wild-2:n.

Ohilento on ensimmäinen yritys tuoda avaruus- ja komeettapölyä tutkittavaksi laboratorio-olosuhteisiin. Stardust-luotain mittaa Wild-2 komeetan ympärillä leijuvan pölyn koostumusta ja määrää sekä kuvaa komeetan ydintä.

Tutkimusten tavoitteena on lisätä ymmärtämystä aurinkokuntamme syntyhistoriasta. Komeettojen pinnalla tapahtuneet kemiallis-fysikaaliset prosessit ovat saattaneet olla olennainen osa elämän syntyä, sillä jo nyt tiedetään noin kolmanneksen valtamerien vesistä olevan peräisin komeetoista.

Stardust-luotaimen pölyanalyysimittalaitteen rakentamiseen on osallistunut myös Ilmatieteenlaitos yhdessä saksalaisen tutkimusryhmän kanssa. Ilmatieteen laitos on vastannut myös mittalaitteen ohjelmistokehitystyöstä. Myös merkittävä osa tulosten analysointiohjelmistoista on kehitetty Suomessa. CIDA:ssa käytettyä ohjelmisto-osaamista on hyödynnetty myös Euroopan avaruusjärjestön ensi keväänä laukaistavassa Rosetta-luotaimessa ja elokuussa 2002 tuhoutuneessa NASA:n CONTOUR-luotaimessa.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusryhmän edustajana erikoistutkija Johan Silén seuraa luotaimen ohilentoa NASA:n laboratoriossa Yhdysvalloissa.

Lue myös:

    Uusimmat