Stan-myrskyn uhrimäärä nousee yhä

Hirmumyrsky Stanin uhrimäärä on noussut jo tuhansiin Keski-Amerikassa.

Trooppisen hirmumyrskyn Stanin uhrien määrä nousee edelleen Keski-Amerikassa.

Noin 1400 ihmistä on kuollut Guatemalassa Stan-myrskyn synnyttämässä maanvyöryssä, kertoo pelastuslaitoksen edustaja. Rankkasateiden aiheuttama maanvyöry tuhosi Panabajin kylän. Maanvyöry on haudannut kylän paikoin jopa 12 metriä syvään mutaan.

Aiemmin myrskyn runtelemalta alueelta on löytynyt 610 ruumista, joista 508 Guatemalasta, El Salvadorista 67, Meksikosta 24 ja Nicaraguasta 11.

Tiistaina Keski-Amerikkaan ja Etelä-Meksikoon iskeneen myrskyn rankat sa-teet ovat aiheuttaneet kymmenittäin mutavyöryjä ja tulvia.

Kymmenettuhannet ovat jääneet myrskyn jäljiltä kodittomiksi.

Stan iskeytyi Meksikon rannikolle Veracruzin tienoille viime tiistaina, mutta sen sateet piiskasivat pohjoista Keski-Amerikkaa jo muutamaa päivää aiemmin.

Guatemalan presidentti Oscar Berger varoitti eilen ihmisiä varautumaan pahimpaan.

-Meille on vielä luvassa ikäviä yllätyksiä. Monia on kateissa, on monia maanvyöryjä, kaupunkeja saarroksissa, presidentti sanoi.

Suurin osa Guatemalan uhreista on alkuperäiskansojen asukkaita, jotka elivät Atitlanjärven reunamilla maan länsiosassa. Alue jäi isojen maanvyöryjen hautaamaksi, kun tonneittain mutaa valui alas järveä ympäröiviltä vuorilta.

- Panabaj ja Tzanchaj ovat mennyttä, lääkäri Juan Manuel Chuc kuvasi kylien kohtaloa Guatemalassa.

Pelastustöiden on pelätty käynnistävän uusia maanvyörymiä Atitlanin tulivuoren jyrkillä rinteillä ja saattavan pelastajat hengenvaaraan. Hallitus ei ole saanut apua paikalle.

Useita taloja romahti

- Emme voi tehdä mitään, sillä maa on todella upottavaa, sisäministeriön paikallinen edustaja Jose Lavarreda valittaa.

Sololan maakunnan kuvernööri Julio Urrea on vedonnut kansainväliseen yhteisöön avun saamiseksi perille. Urrean mukaan viranomaisilla ei ole edes juomavettä tai ruokaa katastrofin uhreille.

Maanvyöry iski Santiago Atitlanin kuntaan, joka tunnetaan etenkin eurooppalaisten ja amerikkalaisten reppumatkaajien suosimana turistikohteena. Viranomaiset eivät kuitenkaan uskoneet vyöryn vaatineen ulkomaisia uhreja. Tuhoutuneiden kylien asukkaat ovat mayakansoihin kuuluvia pienviljelijöitä.

Sateet ovat vaatineet kuolonuhreja myös maan pääkaupungissa Ciudad de Guatemalassa, missä kymmenet rotkojen reunoille rakennetut slummitalot ovat romahtaneet vieden mukanaan kokonaisia perheitä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat