Stan-hurrikaanin uhriluku nousee Väli-Amerikassa

Viranomaiset varoittavat, että vaara ei ole vieläkään ohi piiskaavan kaatosateen vuoksi. Salvadorin Punaisen Ristin mukaan hätätila on alueella suurempi kuin pelastuskyky.

Väli-Amerikkaan iskenyt Stan-myrsky on vaatinut lisää kuolonuhreja. Tähän mennessä ainakin 162 ihmistä on saanut surmansa myrskyn vuoksi. Sateet ovat lisänneet pelkoa uusista tuhoista.

Viranomaiset ovat varoittaneet, ettei vaara ole vieläkään ohi aluetta piiskaavan kaatosateen takia. Sateen arvioidaan jatkuvan vielä ainakin tämän päivän.

- Hätätila on suurempi kuin pelastuskykymme. Meillä on tulvia joka paikassa, sillat ovat sortumispisteessä, ja mutavyöryt ovat tukkineet kymmeniä teitä, Salvadorin Punaisesta Rististä kerrotaan.

Stanin tuomat rankkasateet ovat vaatineet pelkästään Guatemalassa tähän mennessä noin 80 uhria. Vahvistamattomien raporttien mukaan sadat ovat saattaneet saada surmansa eristyksiin jääneellä alueella maan länsiosassa.

Myös Salvadorissa on kuollut kymmeniä ihmisiä. Liki 34 000 ihmistä on paennut kaatosateiden ja mutavyöryjen lisäksi myös Santa Anon tulivuorenpurkauksen takia.

Atlantilla on muodostunut myös uusi trooppinen myrsky Tammy. Se liikkuu Floridan itärannikon suuntaisesti vain 32 kilometrin päässä rannikosta. Tammyn ei kuitenkaan uskota yltyvän hurrikaaniksi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat