St1: Kyllä E10 vielä jonain päivänä kelpaa

St1-ketjussa luotetaan yhä E10-bensiiniin.

Joillakin S-ryhmään kuuluvan Osuuskauppa Keskimaan ABC asemilla Keski-Suomessa on luovuttu E10-bensiinin myynnistä.

Myös St1-ketjussa mietitään E10:n poistamista joiltakin pieniltä asemilta. ST1:n toimitusjohtaja Mika Wiljasen mukaan muutos koskee kuitenkin vain hyvin pientä määrää asemia.

–Käytännössä puhutaan ihan vain muutamista asemista. Asiaa harkitaan sellaisilla asemilla, joille ei ole mahdollisuutta tuoda kaikkia laatuja.

E10-korvaamista 98-oktaanisella bensiinillä testataan tällä hetkellä yhdellä ST1:n asemalla. Jollekin asemilla valikoimaa on tarkoitus kuitenkin kasvattaa.

–Shell-express-asemilla on tällä hetkellä vain kaksi laatua, bensiini ja diesel, mutta niille tulemme jatkossa tuomaan kolmannen laadun.

E10 toimii moitteettomasti

Tilastojen mukaan E10 myynti on vähentynyt aavistuksen myös maaliskuun aikana. Wiljanen uskoo kuitenkin, että myynti kääntyy pikkuhiljaa nousuun.

– On ihmisiä jotka tarkistavat vasta myöhemmässä vaiheessa mitä autovalmistajat suosittelevat.

Wiljanen uskoo myös, että ihmisten mielikuva E10-bensiinistä alkaa pikkuhiljaa parantua.

– Tosiasiassa e10-bensiini toimii aivan moitteettomasti autoissa, joihin se on tarkoitettu. Siitä on myös autonvalmistajien takuut olemassa, että näin on.

Lue myös:

    Uusimmat