SSP:n pilkkomisasiakirjat julki

Suomen Säästöpankin SSP:n pilkkomista koskevat asiakirjat tulivat julkiseksi aamulla. Laajassa aineistossa on jo aiemmin julkistettuja tietoja, mutta myös muun muassa tiedot SSP:n hyvät osat ostaneiden neljän pankin talletusten määristä kunnittain.

Maan hallitus perusteli jo viisi vuotta sitten pilkkomista pankkialan tervehdyttämisellä. Myös hallituksen käyttämissä asiantuntijalausunnoissa pankin jakamista pidetään parhaana käytettävissä olevista vaihtoehdoista. SSP:n ongelmaluotot ja kiinteistöt siirrettiin valtion omistamaan omaisuudenhoitoyhtiöön.

Valtiovarainministeriön tälle päivälle kirjaamassa saatekirjeessä valtion kerrotaan saaneen varsinaisen 5,6 miljardin markan kauppahinnan lisäksi tähän mennessä 1,9 miljardia markkaa muun muassa osana kauppahintaa käytettyjen osakkeiden myynnistä. Tähän mennessä on siis saatu 7,5 miljardia markkaa.

Lopullinen kauppahintaa selviää vasta sitten, kun loput osakkeista on myyty ja omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal on ajettu alas. Kaupasta Arsenalilla on edelleen Meritan osakkeita ja vakuusrahastolla Enson, UPM-Kymmenen ja Rauman osakkeita.

Lisäksi vakuusrahastolle on tuloutunut SSP:lle myönnetty 1,4 miljardin markan vastuudebentuurilaina.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat