SSH ja Data Fellows etenevät kohti välimiesoikeutta

Tietoturvayritykset SSH Communications Security ja Data Fellows etenevät kohti välimiesoikeutta. SSH:lla ei ollut tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessaan mitään uutta kerrottavaa, kertoo Kauppalehti Online.

Yhtiöillä on sopimuskiista kymmenen miljoonan markan arvoisista rojalteista, joita SSH vaatii ohjelmistonsa käytöstä Data Fellowsin tietyissä tuotteissa. Data Fellows on kiistänyt vaatimusten oikeellisuuden. Kymmenen miljoonaa markkaa vastaa suuruudeltaan SSH:n tämän vuoden alustavien ennusteiden mukaista voittoa.

SSH:n pääomistaja ja toimitusjohtaja Tatu Ylönen kertoi, että keskuskauppakamari nimittää kuukauden kuluessa välimiehen ratkaisemaan kiistaa. Ylönen arvelee, että todennäköisesti SSH kasvattaa korvausvaatimustaan nykyisestä kymmenenstä miljoonasta markasta. Ylönen ei kuitenkaan kertonut julkisuuteen kuinka suuresta korotuksesta on kyse.

SSH etsii ohjelmistolleen muita jakelijoita kuin Data Fellows. Yhtiö on myös ehdottanut Data Fellowsille sopimuksen jatkamista, mutta ei ole saanut toistaiseksi vastausta.

SSH pysyy tiukkana kiistassa

SSH kertoi tänään tiedotteessaan, että Data Fellowsin oikeus jaella SSH-ohjelmistoja on päättynyt sopimuksen purkupäivänä. SSH lisää, että DF myy tällä hetkellä SSH-tuotteita oikeudettomasti.
SSH:n mukaan Data Fellowsin kanta, jonka mukaan se ei voi menettää SSH-salaustekniikan jakeluoikeutta, on väärä. SSH:n mielestä sen saatavat Data Fellowsilta ylittävät 10 miljoonaa markkaa, kun vastapuoli arvioi sen mukaan saataviksi 1,1 miljoonaa markkaa.

SSH kumoaa julkisuudessa esiintyneet arviot, jonka mukaan se ajoitti Data Fellowsin sopimuksen purkamisen lähelle tämän listautumisajankohtaa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat