SS: Yhä useampi vapautuva vanki jättää rikollisuuden

Yhä useampi vankilasta vapautunut vanki ei palaa enää uudestaan telkien taakse Suomessa, uutisoi Savon Sanomat.

Vangit ovat viime vuosina päässeet irti rikoskierteestä etenkin päihdekuntoutuksen ja rangaistuksen aikana järjestetyn koulutuksen avulla. Lisäksi esimerkiksi monet väkivalta- ja seksuaalirikolliset ovat saaneet vankilassa erityisapua.

Nyt noin 61 prosenttia vapautuneista vangeista uusii vakavan rikoksen viiden vuoden sisällä vapautumisestaan. Vielä 2000-luvun alussa vastaava osuus oli 69 prosenttia.

Vaikka muutos on vain kahdeksan prosenttiyksikköä, Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka pitää sitä erittäin merkittävänä. Kahdeksan prosenttiyksikön muutos vastaa noin 350 vangin määrää.

Suomen vankiloista vapautuu vuosittain runsaat 4000 vankia.  

Lue myös:

    Uusimmat