SS: VR on karsinut liikuntarajoitteisten auttamista

VR on lopettanut liikuntarajoitteisten avustamispalvelun niillä 11 asemalla, joilla se lopetti heinäkuussa lipunmyynnin. Asiasta uutisoi Savon Sanomat.  

Invalidiliiton lakimiehen Elina Akaan-Penttilän mukaan VR:n päätös ei ole EU-asetuksen vastainen, mutta rikkoo sen henkeä.  

EU:n rautatievastuuasetuksen mukaan vammainen henkilö on oikeutettu avustukseen junaan noustessaan ja siitä poistuessaan.  

VR:n palvelujohtaja Ari Vanhanen sanoo, että asetuksen mukaan avustamispalvelua on tarjottava rautatieasemilla, joilla on VR:n henkilökuntaa. Tällaisia lipunmyyntiasemia on hänen mukaansa Suomessa jäljellä 23.  

Vanhasen mielestä auttamispalvelun pitäisi kuulua Liikennevirastolle.  

– EU-asetuksessa puhutaan aseman haltijasta, eikä VR omista asemia tai laitureita.   
Hänen mukaansa osapuolet neuvottelevat nyt uudelleen vastuunjaosta.  

Lue myös:

    Uusimmat