SS: Nettihuijattu nainen kavalsi rahaa kehitysvammaiselta pojaltaan ja iäkkäiltä vanhemmiltaan

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut kuopiolaisen 52-vuotiaan naisen 1,5 vuodeksi ehdolliseen vankeuteen ja 40 tunnin yhdyskuntapalveluun nettihuijauksesta alkunsa saaneessa petossarjassa.

Savon Sanomien mukaan petoksien sarja sai alkunsa vuoden 2008 lokakuussa, kun nainen sai lottovoitosta kertovan sähköpostin Hollannista. Naisen kerrottiin voittaneen 980 000 euroa. Ehtona oli, että jättipotista piti maksaa etumaksu. Etumaksun jälkeen tuli pyyntö toisesta lisämaksusta.

Nainen toimitti rahaa uusien pyyntöjen mukaisesti. Voittoa ei kuulunut.

Rahat etumaksuihin nainen nosti työkyvyttömyyseläkkeellä olevan kehitysvammaisen poikansa pankkitililtä, yhteensä 26 700 euroa. Hän otti myös Kuopion Hoiva-yhdistyksen tililtä 26 830 euroa. Pohjois-Savon kehitysvammaisten tukipiirin, jonka puheenjohtaja nainen oli, tililtä hävisi 5 100 euroa, ja yli 80-vuotiaiden vanhempiensa pankkitililtä nainen vei 36 000 euroa.

Tuomio tuli petoksesta, kahdesta törkeästä petoksesta sekä kavalluksesta ja väärennyksestä. Nainen teki rikokset syksyn 2008 ja viime kevään välillä. Yhteensä nainen vei muiden rahoja lähes 95 000 euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat