SS: Kuntatyönantaja kumoaa väitteet opettajien raskaussyrjinnästä

Kuntatyönantaja kumoaa eiliset väitteet siitä, että opettajien raskaussyrjintä olisi tavallista, kirjoittaa Savon Sanomat.

Eilen tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen kertoi, että naisopettajien syrjiminen raskauden takia on hyvin yleistä.

Kuntatyönantajain opetus- ja sivistystoimesta vastaava neuvottelupäällikkö Vuokko Piekkala pitää väitettä hämmästyttävänä.

Piekkalan mukaan julkisella sektorilla kaikista virkavalinnoista, niin määräaikaisista kuin toistaiseksi voimassa olevistakin, laaditaan aina muutoksenhakukelpoinen päätös.

– Jos joku katsoo, että häntä on virkavalinnassa syrjitty tasa-arvolain vastaisesti, hän voi hakea päätökseen muutosta ja viime kädessä tuomioistuin arvioi, onko tasa-arvolakia rikottu vai ei, Piekkala kertoo lehdessä.

Piekkala epäilee syrjintäväitettä, sillä jos on syrjintä olisi tavallista, myös muutoksenhakuprosesseja pitäisi olla paljon enemmän vireillä. Työnantajat eivät ole Piekkalan mukaan pyytäneet keskusjärjestöltään apua tai neuvoa.

Työnantaja voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen syrjinnästä raskauden takia.

(MTV3)

Aiheesta aiemmin:

Lue myös:

    Uusimmat