Mainos

SS: Hissipäivystäjä soittaa palomiehelle

Palomiehet joutuvat yhä useammin pelastamaan ihmisiä hisseistä.

Savon Sanomien mukaan palomiehet hälytettiin viime vuonna pelastamaan ihmistä hissistä keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Vielä muutama vuosi määrä oli noin puolet nykymäärästä.

Kun hissiin jäänyt soittaa hissin vikapäivystykseen, etenkin yöaikaan ja viikonloppuisin päivystäjä soittaa edelleen hätäkeskukseen ja pyytää paikalle palomiehet, lehti kertoo.

Taustalla on usein hissipäivystysten keskittäminen. Päivystäjät voivat olla etenkin kalleimpina ilta- ja viikonlopputunteina satojen kilometrien päässä.

Suurimmassa osassa tilanteista ihmisellä ei ole muuta hätää kuin että hissi on jäänyt jumiin.

Pelastuslaitosten mielestä on kummallista, että hissiyhtiöt laskuttavat kiinteistö- tai taloyhtiötä huoltopäivystyksestä, vaikka ihmisten auttamisen hoitaa kuntarahoitteinen pelastuslaitos.

- Voi ajatella, että teemme hissiyhtiön töitä, kun hissiyhtiön päivystäjä päivystää jopa kokonaan toisessa maakunnassa, pelastusjohtaja Jukka Koponen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta sanoo Savon Sanomissa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.