SS: Bandidos-ihailijat vangitsivat oikeudenkäynnin todistajan Varkaudessa

Kolmea varkautelaista miestä epäillään väkivaltarikosta todistaneen miehen uhkailusta ja vangitsemisesta, kertoo Savon Sanomat. Parikymppiset miehet otettiin kiinni torstaina.

Poliisi oli aiemmin kuullut parikymppistä uhria rajun väkivallanteon todistajana ja tämän on tarkoitus olla todistajana myös käräjäoikeuden istunnossa. Poliisin mukaan epäillyt olivat pitäneet miestä vastoin tämän tahtoa muutamien tuntien ajan vangittuna yksityisasunnossa keskiviikkona.

Asunnossa miestä oli uhkailtu, kiristetty ja hänen omaisuuttaan oli ryöstetty.

Savon Sanomien mukaan epäillyillä on kytköksiä Varkaudessa tänä vuonna esiintyneeseen ilmiöön, jossa paikalliset miehet ovat yrittäneet vahvistaa yhteyksiään Bandidos-järjestöön. Sekä kerholaisia että heitä ihailevia miehiä on ollut epäiltynä useista rikoksista.

Pohjois-Savon poliisin tietoon on tullut muitakin uhkailuja ja se neuvoo kertomaan uhkailuista välittömästi poliisille tai hätäkeskukseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat