SRV Yhtiöt suunnittelee listautumisantia

Vuonna 1987 perustettu yhtiö pyrkii listautumisen kautta hankkimaan lisärahoitusta toimintansa kasvattamiseen.

Suurrakentaja SRV Yhtiöt suunnittelee listautumista Helsingin pörssiin.

SRV on toimitusjohtaja Eero Heliövaaran mukaan aloittanut selvitystyön mahdollisen listautumisannin järjestämisestä.

SRV:n omistavat tällä hetkellä Ilpo Kokkila sekä SRV Henkilöstö Osakeyhtiö, jossa on osakkaina noin 165 henkilöä yrityksen johdosta ja muusta henkilöstöstä.

Neuvonantajana annin järjestämisessä toimii SEB Enskilda.

- Liiketoiminnan kasvu kotimaan asuntotuotannossa ja erityisesti liike- ja toimitilarakentamisessa Venäjällä lisäävät merkittävästi pääoman tarvetta. SRV tutkii nyt mahdollisuutta hankkia pääomamarkkinoilta lisärahoitusta toiminnan kasvattamiseen, sanoi Heliövaara.

SRV Yhtiöt on perustettu vuonna 1987. Se on suuri projektinjohtourakoitsija ja kiinteistöhankkeiden kehittäjä Suomessa. Yhtiö on toiminut pitkään myös Baltian maissa ja Venäjällä.

SRV:n liikevaihto oli viime vuonna 480 miljoonaa euroa ja liikevoitto 25 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta 91 prosenttia tuli Suomesta. Yhtiöllä on 701 työntekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat