Mainos

Sri Lankassa verinen yhteenotto

Uutistoimistotietojen mukaan oli mukana myös suomalainen, norjalainen ja ruotsalainen tulitaukotarkkailija.

Taistelut Sri Lankassa kiihtyivät jälleen tänään. Sri Lankan laivaston mukaan ainakin 17 merisotilasta ja mahdollisesti jopa 50 tamilisissiä ovat saaneet surmansa saarivaltion pohjoisosan vesillä käydyssä taistelussa.

Yksi suomalainen tulitaukotarkkailija joutui myös mukaan kahakkaan, kertoi pohjoismaisten tarkkailijajoukkojen tiedottaja STT:lle Sri Lankasta.

- Hän oli tarkkailemassa matkustajalaivaa, joka kuljettaa hallituksen joukkoja pohjoisen ja idän välillä. Hän on kunnossa ja nyt turvassa. Odotamme häntä saapuvaksi satamaan pian, Helen Olafsdottir ilmoittaa.

Suomen ulkoministeriö ei vahvistanut tietoa.

Uutistoimisto TT:n mukaan kahakassa oli suomalaisen lisäksi norjalainen ja ruotsalainen tulitaukotarkkailija.

- Kaikki ovat fyysisesti kunnossa, mutta järkyttyneitä, koska joutuivat mukaan tulitaisteluun, sanoi tulitaukotarkkailija Robert Nilsson TT:lle.

Alukset, joissa tarkkailijat olivat, pääsivät myöhemmin turvallisille vesille. Nilsson arvelee alusten olevan perillä pääkaupungissa Colombossa viimeistään huomenna aamuvarhaisella.

Tamilisissit upottivat laivaston pikaveneen törmäämällä siihen räjähteillä lastatulla aluksella. Pikavene suojeli laivaston kuljetusalusta, jossa oli yli 700 sotilasta. Sissit eivät onnistuneet pääsemään käsiksi kuljetusalukseen. Merivoimien mukaan kolme kapinallisten venettä upotettiin ja neljä muuta vahingoittui.

Taisteluun osallistui noin 15 tamilisissien venettä. Yhteenotto kesti yli kaksi tuntia.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.