Sri Lankassa itsemurhaisku

Ainakin neljä ihmistä sai surmansa tänään Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa tapahtuneessa räjähdyksessä.

Kyseessä oli ilmeisesti pääministeri Ratnasiri Wickremanayakeen kohdistunut epäonnistunut hyökkäys. Poliisi aikoi kuulustella epäilyttävästi käyttäytynyttä miestä, kun tämä räjäytti vyötäisilleen kiinnittämänsä räjähteet.

Räjähdys haavoitti ainakin kahdeksaatoista ihmistä, joista kolmen tila on vakava. Tamilitiikereiden uskotaan olevan itsemurhaiskun takana.

Räjähdys sattui Narahenpitan alueella vain puolisen tuntia sen jälkeen, kun pääministeri autosaattueineen oli ajanut alueen läpi. Räjähteiden joukossa oli paljon kuulalaakerin kuulia, minkä vuoksi poliisi uskoo autosaattueen olleen hyökkääjän kohteena.

Isku tehtiin samaan aikaan kun Sri Lankassa oli alkamassa kampanjointi 5. joulukuuta pidettäviä parlamenttivaaleja varten. Viime vuonna vaaleihin liittyneissä väkivaltaisuuksissa sai surmansa noin 70 ihmistä.

Tamilitiikereiden LTTE-järjestö taistelee itsenäisen valtion perustamiseksi maan itä- ja pohjoisosaan. Järjestö on hyökännyt korkea-arvoisia poliitikkoja vastaan aiempien vaalien aikaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat