Sri Lankan talouskriisi syvenee: Pörssi keskeyttää kaupankäynnin koko ensi viikoksi

Etelä-Aasiassa Sri Lankassa pörssi on ilmoittanut kaupankäynnin keskeyttämisestä koko ensi viikon ajaksi. Talouskriisin kourissa oleva saarivaltio oli aiemmin nostanut korkotasoaan ja ilmoittanut, ettei se kykene maksamaan ulkomaista velkaansa.

Maan suurimman kaupungin Colombon pörssin oli määrä avautua uudelleen maanantaina sen jälkeen, kun se oli ollut suljettuna maassa vietetyn perinteisen uudenvuoden lomaviikon ajan. Pörssi ilmoitti kuitenkin, että se pysyy suljettuna "maan nykyisen tilanteen vuoksi".

Sri Lanka on kärsinyt itsenäisyytensä ajan pahimmasta talouskriisistä sekä ennätysinflaatiosta.

Sri Lankan valtiovarainministeriö ilmoitti tiistaina, ettei maa kykene hoitamaan ulkomaanvelkojensa takaisinmaksuja. 

Ministeriön mukaan maalla on velkaa noin 51 miljardin dollarin (47 miljardin euron) arvosta.

Maan keskuspankki lähes kaksinkertaisti ohjauskorkonsa 14,5 prosenttiin viime viikon perjantaina, joka oli viimeinen lomaa edeltävä kaupankäyntipäivä.

Sri Lankan on määrä neuvotella pääsiäismaanantaina Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa talouden pelastuspaketista Yhdysvalloissa Washingtonissa. 

Maassa on pulaa ulkomaisesta valuutasta, minkä takia maassa on ollut pulaa tuontitavaroista, kuten polttoaineesta ja lääkkeistä. Myös sähkökatkoja on esiintynyt runsaasti.

Taloudellinen tilanne on heijastunut myös politiikkaan. Mielenosoituksissa on viime viikkoina vaadittu presidentti Gotabaya Rajapaksan ja tämän hallinnon eroa.

Lue myös:

    Uusimmat