Sri Lankan presidentti haavoittui räjähdyksessä

Ainakin 15 ihmistä sai surmansa ja noin 90 haavoittui Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa sattuneessa pommiräjähdyksessä. Haavoittuneiden joukossa oli maan presidentti Chandrika Kumaratunga, jonka vaalitilaisuudessa räjähdys tapahtui. Ilmeisen järkyttynyt presidentti vietiin sairaalaan eikä hänellä ole hengenvaaraa.

Ensin viikon presidentinvaaleihin valmistuva Kumaratunga oli juuri lopettanut vaalikampanjansa viimeisen puheen, kun räjähdys tapahtui. Alustavien tietojen mukaan myös yksi hallituksen ministeri loukkaantui. Kukaan ei ole toistaiseksi ilmoittautunut syylliseksi räjähdykseen eivätkä viranomaiset ole maininneet nimeltä ketään epäiltyä. Sri Lankassa on kuitenkin usein sattunut pommiräjähdyksissä, jotka ovat kytköksissä maan sisällissotaan.

Vuoden 1994 presidentinvaalikampanjan aikana nykyisin oppositiossa olevan Yhtyneen kansallisen puolueen ehdokas ja useita muita ihmisiä sai surmansa niinikään vaalitilaisuudessa tapahtuneessa pommiräjähdyksessä. Iskusta syytettiin silloin Eelamin tamilitiikereiden vapautusjärjestöä LTTE:tä. LTTE on vuodesta 1983 lähtien taistellut oman kotimaan saamiseksi tamiliväestölle maan pohjois- ja itäosaan. Sodassa hallitusta vastaan on kuollut yli 55 000 ihmistä.

LTTE on asettunut vaaleissa opposition ehdokkaan Ranil Wickramasinghen taakse. Tämä on valmis sallimaan LTTE:n mukaantulon siirtymäkauden hallintoon tamilialueella kun taas Kumaratunga on omaksunut tiukan kannan tamilitiikereihin.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat