Sri Lankan krikettijoukkue tulituksen kohteena

Sri Lankan krikettijoukkue on joutunut Pakistanissa tulituksen kohteeksi. Ainakin kahdeksan ihmistä kuoli, kun krikettijoukkuetta kuljettanutta bussia tulitettiin Lahoressa.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan poliisiajoneuvo oli saattamassa krikettijoukkuetta pelipaikalle. Ainakin osa kuolleista on saattueeseen kuuluneita paikallisia poliiseja.

Välikohtauksessa loukkaantui kuusi Sri Lankan joukkueen pelaajaa ja heidän brittivalmentajansa. Ilmavoimien helikopteri on evakuoinut koko krikettijoukkueen.

Viranomaisten mukaan Lahoressa on iskun jälkeen tehty vaarattomiksi kaksi autopommia. Hyökkääjien jäljiltä on löytynyt myös asekätkö.

Pakistanin viranomaisten mukaan iskussa on paljon samanlaisia piirteitä Mumbain terrori-iskujen kanssa. Marraskuussa terroristit hyökkäsivät Mumbain luksushotelleihin ja juna-asemalle.

Vielä on kuitenkin epäselvää, ketkä ovat Lahoren iskun takana.

Intian ulkoministeriö on ilmaissut järkytyksensä krikettijoukkueeseen kohdistuneen iskun johdosta.

- Pakistanissa olevat terroristit ovat uhka koko maailmalle. Pakistanin hallituksen pitäisi ryhtyä karsimaan terrorismin rakennelmia tosissaan, sanoo ministeriön edustaja.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat