Sri Lankan armeija syyttää sissejä siviilien murhista

Tamilitiikereitä epäillään 12 rakennustyöläisen surmaamisesta. Sissiliike on uhannut koventaa otteitaan nyt, kun EU julisti sen terroristijärjestöksi.

Sri Lankan armeijan mukaan tamilikapinalliset ovat surmanneet 12 rakennustyöläistä. Työntekijät siepattiin eilen itäisessä Amparan maakunnassa. Kaksi miehistä on onnistunut pakenemaan ja kertonut muiden kuolleen.

Euroopan unioni julisti eilen, että tamilikapinallisten LTTE-sissiliike on luokiteltava terroristijärjestöksi. LTTE (Liberation Tigers of Tamil Eelam) on aiemmin vihjannut koventavansa otteitaan, jos EU alkaa pitää sitä terroristijärjestönä.

EU:n päätös merkitsee muun muassa loppua tamilien varainkeräykselle Euroopassa. Unioni asetti jo viime syksynä LTTE:n johtajat matkustuskieltoon, kun sen sissit olivat salamurhanneet Sri Lankan ulkoministerin Lakshman Kadirgamarin.

Yhdysvallat on määritellyt tamilitiikerit terroristijärjestöksi jo aikaisemmin.

Tarkkailijat eivät usko Sri Lankan tulitaukoon

LTTE ilmoitti eilen ennen EU:n päätöstä, että sen edustajat osallistuvat kesäkuun alussa Oslossa Norjan kutsusta tilaisuuteen, jossa keskustellaan Sri Lankassa olevien pohjoismaisten tulitaukotarkkailijoiden työn turvaamisesta. Sri Lankassa on 60 tarkkailijan joukko, jossa on mukana myös suomalaisia.

Tarkkailijat arvioivat tämän kuun puolivälissä, ettei Sri Lankassa enää todellisuudessa ole tulitaukoa tamilisissien ja hallituksen joukkojen välillä.

Yli 60 000 ihmistä on saanut surmansa itsenäisyyttä tavoittelevien tamilisissien ja hallituksen joukkojen välisissä yhteenotoissa ja väkivallanteoissa sitten vuoden 1972.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat