Sri Lanka kiihdytti tamilitiikereiden pommittamista

Sri Lankan armeijan hävittäjät pommittivat lauantaina tamilikapinallisten tukikohtia yhä kiivaammin. Pommeja pudotettiin Batticaloan ja Trincomaleen alueille. Batticaloassa kohteena oli tamilien kokouskeskus.

Tamililähteiden mukaan pommituksissa sai surmansa ainakin kahdeksan ihmistä.

Suomi ja Tanska ilmoittivat perjantaina vetävänsä tamilitiikereiden toiveen mukaisesti tarkkailijansa pois alueelta, mikä tekee vuonna 2002 solmitusta tulitauosta yhä vain hauraamman. Sri Lankan hallitus ilmoitti vastustavansa joukkojen vetäytymistä, koska tamilitiikereiden LTTE-järjestön vaatimus on täysin yksipuolinen.

-Vastustamme kaikkia yksipuolisia siirtoja. Tulitauosta on sopimus, jonka mukaan kaikki muutokset tarkkailuoperaatioon tulisi tehdä yhteisestä sopimuksesta, hallituksen edustaja Keheliya Rambukwella sanoi.

Tamilitiikerit esittivät vaatimuksen suomalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten tarkkailijoiden vetäytymisestä sen jälkeen, kun EU lisäsi tamilien LTTE-järjestön toukokuussa terroristijärjestöjen listalle. Ruotsi ei ole vielä ilmoittanut asiasta. Pohjoismaisen operaation toimintakyky on vaakalaudalla, jos siihen jäävät vain norjalaiset ja islantilaiset tarkkailijat.

Sri Lankan rauhan välittäjänä toimiva Norja lähettää erityislähettiläänsä Jon Hansse-Bauerin alueelle ensi kuussa. Tavoitteena on pelastaa tulitauko.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat