SPR palkitsi arkkipiispan

Arkkipiispa Jukka Paarma on saanut tänä vuonna Suomen Punaisen Ristin myöntämän Inhimillinen kädenojennus -huomionosoituksen ja siihen liittyvän Kai J. Warras -mitalin. -Arkkipiispa Jukka Paarma on puhunut tänä keväänä paljon Lähi-idän rauhan puolesta. Hänen kaltaisiaan oikeudenmukaisuutta korostavia vaikuttajia tarvittaisiin maailmaan huomattavasti nykyistä enemmän, sanoi SPR:n pääsihteeri Markku Niskala tunnustuksen perusteluissa. Perusteluissa muistutetaan, että arkkipiispa on puhunut myös suomalaisen yhteiskunnan kahtiajaosta köyhiin ja rikkaisiin.

Inhimillinen kädenojennus on jaettu vuodesta 1989 lähtien SPR:n työtä ja aatemaailmaa tukeneelle henkilölle tai yhteisölle. Tunnustus luovutettiin Punaisen Ristin päivän yhteydessä Helsingissä tänään. SPR:n H.R. Nevanlinna -mitali myönnettiin tänä vuonna Lääkelaitokselle. -Lääkelaitos on tehnyt ansiokasta työtä suomalaisten verivalmisteiden turvallisuuden parantamiseksi, muistutti SPR:n puheenjohtaja Kalevi Kivistö. H.R. Nevanlinna -mitaleita on jaettu vuodesta 1988 lähtien merkittävästä työstä veripalvelutoiminnan hyväksi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat