SPR muistuttaa: Eksymisriski nyt suurimmillaan

Kesällä riski eksyä on tavanomaista suurempi. Eksymisiä tapahtuu eniten marjastus- ja sienestyskauden alkaessa loppukesästä.

Suomen Punaisen Ristin koordinoima Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on tämän vuoden aikana ollut mukana reilussa 50 kadonneen ihmisen etsinnässä.

Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Heikki Väätämöinen arvioi, että aiempien vuosien kokemuksen perusteella heinäkuun alussa koko vuoden eksymisistä on tapahtunut noin kolmannes. 

Lapset ja vanhukset riskiryhmä

Eksyneiden joukossa on usein myös muistisairaita, toteaa Punaisen Ristin valmiuskoulutussuunnittelija, Jukka-Pekka Kaasinen.

- Myöskin muistisairailla riski kasvaa, kun kesäkeli houkuttaa ulos ja sitten ei muistetakaan tulla takaisin sinne mistä on lähdetty. 

Myös lapset eksyvät lomareissulla ja vieraassa ympäristössä helposti.

Kerro mihin lähdet

Parhaiten eksymisen välttää, kun suuntaa tuttuihin maisemiin, joissa liikkuu muutenkin.

Tärkeää on myös ilmoittaa etukäteen perheenjäsenelle tai vaikkapa majoituspaikan henkilökunnalle, minne on menossa ja milloin suunnittelee palaavansa takaisin.

Eksymisen sattuessa tieto nopeuttaa etsinnän aloittamista ja etsintöjen kohdentamista oikealle alueelle.

Älä kulje ympyrää

Jos metsään eksyy, eikä apua voi soittaa, on ammattilaisen ohje yksinkertainen.

- Jos huomaa että on eksyksissä, ei kannata panikoitua.  Ei kannata myöskään lähteä päättömästi vaeltamaan, yleensähän ihminen lähtee silloin ympyrää. Jää istumaan ja odottelemaan kunnes joku tulee hakemaan. Ketään ei ole metsään jätetty, vakuuttaa Jukka-Pekka Kaasinen

Punaisen Ristin koordinoima Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on tämän vuoden aikana ollut mukana reilussa 50 kadonneen ihmisen etsinnässä.

Lue myös:

    Uusimmat