Spondan osakkeita myytiin 595 miljoonalla

Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan omistajat Suomen valtio ja Merita Kiinteistöt myivät tänään tehdyillä kaupoilla 17 miljoonaa Spondan osaketta ulkomaisille ja kotimaisille institutionaalisille sijoittajille. Lisäksi heille annettiin oikeus merkitä 1,4 miljoonaa lisäosaketta kuukauden kuluessa.

Sijoittajille myytyjen osakkeiden kauppahinta oli 35 markkaa kappaleelta, kerrottiin valtiovarainministeriöstä. Koko erän myyntihinnaksi tulee siten 644 miljoonaa markkaa. Osakkeiden kysyntä oli ministeriön mukaan hyvä ja myynti ylimerkittiin 12-kertaisesti.

Yhteensä Spondan osakkeita myydään sijoittajille 868 miljoonalla markalla, mikäli kaikki suunnitellut kaupat toteutuvat. Kauppojen jälkeen Suomen valtion omistus Spondasta laskee 82,5 prosentista 53,7 prosenttiin ja Meritan omistus 17,5 prosentista 12,2 prosenttiin.

Käynnissä olevassa yleisömyynnissä tarjottujen osakkeiden määrän myyjät päättivät korottaa 600 000 osakkeella 3,6 miljoonaan osakkeeseen. Valtiovarainministeriö on lisäksi esittänyt valtioneuvostolle kokonaismäärän korottamista 5,1 miljoonaan osakkeeseen. Mahdollinen päätös tästä tehdään huomenna.

Spondan osakkeita myydään lisäksi Sitralle ja Yleisradion eläkesäätiölle. Sitra ostaa 1 000 000 osaketta ja YLE:n Eläkesäätiö 300 000 osaketta. Spondan osakkeiden noteerauksen Helsingin pörssissä on määrä alkaa kesäkuun alussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat