Sponda aikoo listautua pörssiin

Valtiovarainministeriön omistaman Sponda-konsernin tulos ennen varauksia ja veroja oli tammi-elokuulta 252 miljoonaa markkaa eli lähes edellisen vuoden suuruinen. Yhtiön tulos syntyi osakkeiden myynnistä ja kiinteistöjen vuokratuotoista. Spondan liikevaihto oli 838 miljoonaa markkaa.

Skopin sijoituskiinteistöjen ja osakesalkun hallintaa varten vuonna 1991 perustettu Sponda siirrettiin viime vuoden toukokuussa Suomen Pankilta valtiovarainministeriölle. Sponda julkisti tänään ensimmäisen osavuosikatsauksensa.

Osavuosikatsauksessaan kerrotaan, että yhtiössä on tutkittu mahdollisuuksia arvopaperistaa kiinteistökanta. Katsauksen mukaan valtiovarainministeriö tehnee päätöksen asiasta kuluvan vuoden loppuun mennessä. Spondan omistamien kiinteistöjen ja kiinteistöyhtiöiden tasearvo on noin kaksi miljardia markkaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa yhtiön toimitusjohtajan Kari Kolun mukaan sitä, että yhtiö aikoo listautua pörssiin. Tämä tapahtunee jo kuluvan vuoden aikana.

Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä kiinteistörahastolaki, ja lain odotetaan tulevan voimaan ensi vuoden alusta. Lain myötä kiinteistöomaisuus voidaan saattaa likvidimpään muotoon, ja lain odotetaan myös selkeyttävän kiinteistömarkkinoiden käsitteitä ja tunnuslukuja.

Osakesalkku myydään

Sponda aikoo kuluvan vuoden aikana päästä eroon kokonaan arvopaperisalkustaan. Alkuvuoden liikevaihdosta 623 miljoonaa kertyi osakekaupasta, mutta vielä elokuun lopussa Spondan salkussa oli UPM-Kymmenen osakkeita markkina-arvoltaan vajaan 700 miljoonan ja Enson osakkeita lähes 400 miljoonan markan arvosta. Elokuun jälkeen yhtiön on myynyt UPM:n ja Enson osakkeita 976 miljoonalla markalla, ja kaupoista tuloutui myyntivoittoja 328 miljoonaa markkaa.

Kiinteistöjä Sponda omistaa kaikkiaan 30 kappaletta, joiden kokonaispinta-ala on 279483 neliömetriä. Yhtiön omistamien kiinteistöjen nettovuokrista 95 prosenttia kertyy pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta, missä Sponda omistaa Tamrockin pääkonttorin ja Tirkkosentalon.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat