Spirit lähetti kuvaa Marsista

Nasan Spirit-tutkijarobotti on päässyt Marsiin ja lähettänyt laskeutumispaikaltaan kuvia.

Aamulla Suomen aikaa Marsiin laskeutunut Nasan Spirit-tutkijarobotti on lähettänyt maahan ensimmäiset kuvat laskeutumisympäristöstään. Mustavalkoisissa kuvissa näkyy kivikkoista ja karua Marsin maisemaa.

- Kuvat ovat erinomaisia. Laatu on tähänastisista kuvistamme paras. Paremmin ei voisi olla, riemuitsi hankkeen tiedejohtaja John Callas Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan laboratoriossa Pasadenassa Kaliforniassa.

- Näemme paljon paljaita kiviä. Pinta on kuitenkin hyvä ajamista varten. Se ei voisi olla parempi tällaista laitetta varten, tutkija Stephen Squyres sanoi.

Onnistuneen laskun Marsiin tehnyt tutkijarobotti laskeutui suureen kraatteriin, jossa uskotaan joskus olleen järven. Erikoisvarustellun mönkijärobotin tavoitteena on tutkia Marsin kiviä ja maaperää, kuvata punaisen planeetan pintaa sekä etsiä merkkejä vedestä ja elämästä.

Nasan tutkijoiden mukaan seuraavien päivien ajan 180 kilon painoista kuusirenkaista robottia valmistellaan näytteiden ottoon. Samaan aikaan sen on määrä lähettää uusia kuvia Marsista.

- Seuraavien päivien aikana näette asteittaisen kehityksen huikeisiin panoraamakuviin ajoneuvon ulkopuolelta, Squyres kertoi.

Tiedemiehet odottavat Spiritin lähettävän 360 asteen värikuvaa ympäriltään myöhään illalla.

Beagleen ei vielä yhteyttä

Robottia kuljettanut Spirit-luotain laukaistiin avaruuteen Yhdysvalloista 10. kesäkuuta. Matkaa sille kertyi 500 miljoonaa kilometriä. Heinäkuun 7. päivänä laukaistiin Marsia kohti Spiritin sisarluotain Opportunity, jota odotetaan Marsin vastakkaiselle puolelle kolmen viikon kuluttua.

Marsissa on parhaillaan myös planeetan pinnalle joulupäivänä laskeutunut eurooppalaisten Beagle 2 -luotain. Siihen ei ole kuitenkaan ainakaan vielä saatu yhteyttä.

Eurooppalaista projektia johtaneet britit onnittelivat amerikkalaisia virkaveljiään. He sanoivat yhä olevansa toiveikkaita, että Beagle 2:een saadaan yhteys. Paras, ja ehkä viimeinen, mahdollisuus yhteydenottoon on ensi keskiviikkona.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 4.1.2004)

Lue myös:

    Uusimmat