Spermashoppailun ongelmat puhuttavat Yhdysvalloissa ja Kanadassa

Yhdysvalloissa ja Kanadassa spermashoppailuna tunnettu ilmiö on saanut asiantuntijat pelkäämään, että hedelmöityshoitoklinikkojen halu tahkota rahaa ajaa etiikan ohi.

Laki ei kummassakaan maassa rajoita yhden luovuttajan sukusoluista syntyvien lasten määrää. Lasta toivovat voivat valita nimettömän luovuttajansa katalogeista, joissa listataan luovuttajien piirteitä luonteesta ruumiinrakenteeseen. Tiedossa on tapauksia, joissa suositun luovuttajan spermalla on hedelmöitetty jopa 150 lasta.

Asiantuntijoiden mukaan riskeinä ovat muun muassa perinnöllisten sairauksien ja epämuodostumien yleistyminen.

Ruma ei kelpaa luovuttajaksi

Sukusolujen kauppaa tutkinut Yalen yliopiston apulaisprofessori Rene Almelling kertoo Alternet-uutissivuston haastattelussa, että luovuttajia ei valita vain terveydellisin perustein. Osa spermapankeista myöntää karsivansa luovuttajalistoiltaan ehdokkaat, joita pidetään "rumina".

Harvoilta hyväksytyiltä pankit saattavat pyytää spermaa jopa kerran viikossa vuoden ajan. Näin suppeasta geenivarannosta kerätään suuri erä, joka leviää laajalle.

Asiantuntijat pelkäävät anonyymien luovuttajien lasten päätyvän myöhemmin hankkimaan lapsia keskenään. Puolisisarusten tahaton insesti voi olla yleisempää kuin kuvitellaan, uskoo kanadalaisen Calgaryn yliopiston professori Juliet Guichon.

– Spermanluovuttajien palveluja käyttävillä on usein samat yhteiskunnallistaloudelliset lähtökohdat ja he liikkuvat perheineen samoissa piireissä.

Puolisisarusten lapsilla on muuta väestöä suurempi riski periä niin sanottuja peittyvästi periytyviä sairauksia. Pidemmällä aikavälillä yhden luovuttajan sukusolujen rajoittamaton käyttö hedelmöityshoidoissa voisi johtaa näiden sairauksien yleistymiseen.

Suomessa sperman luovuttamista on rajattu niin, että kunkin luovuttajan siittiöitä voidaan käyttää korkeintaan viidelle hedelmöityshoitopotilaalle.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat