SP:n Sirkka Hämäläinen uskoo yhä talouden nousuun

Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen pitää talouden elpymistä loppuvuodesta mahdollisena. Näin myös monet ennustelaitokset uskovat. Elpymisen tarkka ajankohta taas vaikuttaa siihen, että ennustajien kasvuprosentit tälle vuodelle vaihtelevat. Suomen talouden tilanne on Hämäläisen mukaan varsin tasapainoinen: ei ole huolta inflaatiosta, korot ovat laskeneet ja markka pysynyt vakaana.

Työttömyyden ohella suurempaa huolta aiheuttaa ainoastaan se, alkaako tärkeän vientikohteen Saksan talous elpyä.

Vaikka monet taloutta kuvaavat tunnusluvut ovat jääneet arvioitua pienemmiksi Hämäläinen muistuttaa, että toisaalta valtiontalouden tulot ovat ennustettua suuremmat samoin kuin työllisyys. Tämä osaltaan kertoo talouden piristymisestä. Suomessa lyhyet, alle vuoden korot ovat selvästi lähentyneet eurooppalaista korkotasoa.

Myös pitkät korot ovat alentuneet, joskin pisin korko on yhä vajaan prosenttiyksikön korkeampi kuin Saksan pitkä korko. Niin kauan kuin Suomen pitkät korot ovat eurooppalaisia korkeammat, se kielii epäluottamuksesta Suomen taloutta kohtaan.

Sirkka Hämäläisen mukaan talousasiat ovat kutakuinkin kunnossa. Hän antaa tukensa hallituksen talouspoliittiselle linjalle ja korostaa, että talouden kasvu riippuu paljolti siitä, miten Euroopan talous kehittyy.

Hämäläinen puhui talouspolitiikasta keskuspankin uusimman Markka & Talous -lehden julkistamistilaisuudessa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat