Sotkamolta puuttuu kriisisuunnitelma Talvivaaran varalle

Talvivaaran vaikutukset Sotkamolle vielä avoimina 1:56

Sotkamon kunta ei ole laatinut ainakaan toistaiseksi erillistä kriisisuunnitelmaa Talvivaaran varalta. Jos kaivos kaatuisi, se nostaisi kunnan arvion mukaan työttömyysastetta parilla prosenttiyksiköllä. 

Kunnanjohtaja Petri Kauppisen mukaan kunta ei ota virallista kantaa Talvivaaran selviytymispaketin eri vaihtoehtoihin.

- Omana mielipiteenäni voin todeta, että kaivoksella on tehty viime aikoina paljon ja tämä voi vielä kääntyä hyväksi. Se edellyttää, että yhtiö saa myös sijoittajat siitä vakuuttuneeksi, Kauppinen muotoilee. 

"Raskaita kuluja kunnalle"

Nykyinen valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto on Kauppisen tietojen mukaan arvioinut, että kaivoksen sulkeminen toisi raskaita kustannuksia myös Sotkamon kunnalle. Kauppinen ihmettelee ministerin näkemystä.

- En tunnista sellaisia kunnalle tulevia raskaita kustannuksia vielä. Toiminnanharjoittajan tehtävä on saattaa asiat kuntoon.

Mahdollisen yrityssaneerauksen kustannuksia kunnalle on Kauppisen mukaan mahdoton arvioida.

- Sehän riippuu siitä paketista jota nyt rakennetaan emmekä tiedä sen sisältöä vielä.

Kauppisen mielestä yrityssaneerauksen työllisyysvaikutus voi jäädä vähäiseksi, koska töitä kaivoksella jatkettaisiin ja myös mahdolliset jälkityöt vaativat tekijöitä. 

Verotulot eivät toteutuneet

Konkurssi ja kaivoksen mahdollinen sulkeminen nostaisivat Kauppisen laskelmien mukaan Sotkamon työttömyysastetta parilla prosenttiyksiköllä. Vaarassa on noin 150 sotkamolaista työpaikkaa. Lisäksi tulisivat laajat vaikutukset alihankintaketjuun.

- Työpaikkavaikutus jakaantuu niin, että Sotkamon osuus on kolmannes ja Kajaanin kaksi kolmannesta.

Talvivaaralla on ollut suuri merkitys Sotkamon työllisyystilanteeseen. Kaivoksen ansiosta työttömyysaste on pysynyt valtakunnallisten keskiarvojen alapuolella.

- Verotulojen kasvu ei ole tietenkään ollut sellaista kuin ennustettiin. Esimerkiksi vuonna 2009 laskettiin verotulojen kasvavan yhdeksän miljoonaa euroa, mutta siltä uralta ollaan kaukana, Kauppinen tunnustaa. 

Iskuja tullut aiemminkin

Sotkamolaiset eivät ole kaivoksen ongelmien vuoksi Kauppisen mukaan jakaantuneet kovinkaan jyrkästi.

- Pääosa kuntalaisista ei ota jyrkkiä kantoja puolesta eikä vastaan. Toki sellaisiakin on, jotka ilkkuvat, että tämä kaikki oli ennustettavissa.

Sotkamo on kokenut kovia rakennemuutosiskuja runsaan 10 vuoden aikana. Ensin kunta menetti 2000-luvun alussa meijerin ja noin 400 naistyöpaikkaa. Sitten kunnasta lähti iso elektroniikkayritys Incap Viroon ja Intiaan.

- Nämä ikävät kokemukset osuivat osin samoille ihmisille. Täällä on osattu puskuroida kokemukset ja se auttaa yhteisöllisesti näissä Talvivaarankin ongelmissa, Kauppinen arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat