Sote-uudistus voimaan 2017 – ”Kaikki tekivät myönnytyksiä”

Sote-uudistuksen toteuttamisesta säädetään laki ensi vuonna. Viiden sote-alueen on määrä aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2017.  

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) totesi parlamentaarisen ohjausryhmän sovun synnyttyä, että ratkaisussa kaikki puolueet tekivät myönnytyksiä. Nyt tehdyt linjaukset täydentävät sopua, joka saatiin aikaan eduskuntapuolueiden kesken kehysriihen yhteydessä maaliskuussa.  

Sote-alueet vastaavat järjestämisestä, kunnat tuottamisesta 

-Viisi sote-aluetta vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä.  

-Kunnat ja kuntayhtymät vastaavat palveluiden tuottamisesta.  

-Palvelut voidaan tarjota joko kunnan omana toimintana, yksityiseltä tai järjestöltä ostaen tai palvelusetelillä.  

-Sote-alue päättää, mitkä kunnat ja kuntayhtymät hoitavat palvelujen tuottamisen ja mitkä niiden tehtävät ovat. Tärkein päätöksenteon väline on kerran neljässä vuodessa hyväksyttävä järjestämispäätös.  

-Kunnilla on edustus sote-alueen päättävissä elimissä. Kunnat antavat rahaa sote-alueelle, joka sitten rahoittaa palvelut.  

-Sote-alueet aloittavat vuoden 2017 alussa.  

Uudistuksessa sote-alueet tekevät kerran neljässä vuodessa järjestämispäätökset, joissa linjataan, miten sosiaali- ja terveyshuolto toteutetaan. Toteuttamisvastuu on kunnilla ja kuntayhtymillä. Kunnat ja kuntayhtymät voivat tuottaa palveluita itse tai hankkia niitä ulkopuolelta.  

Uudistukseen sisältyvät myös kriteerit sille, milloin ja millä ehdoilla palveluja voidaan keskittää.  

-Kyse on isoista alueista. Aivan varmasti tulee haasteita asukkaiden kuulemisessa, Huovinen myönsi.  

SDP:n Jouni Backman totesi, että syntyvä malli on kokonaan suomalainen. Mallia ei ole otettu mistään ulkomaisesta ratkaisusta.  

Keskustan Juha Rehulan mielestä ratkaisussa on myönteistä se, että se ottaa huomioon erot erilaisten alueiden, kuten esimerkiksi Lapin, Kainuun ja Helsingin, välillä.  

Lue myös:

    Uusimmat