Suomi, 2003. Ohjaus ja käsikirjoitus: Erja Dammert. Kuvaus: Marita Hällfors. Leikkaus: Jukka Nykänen. Tuotanto: Ulla Simonen, Lasse Saarinen. Pääosissa: Sirkka Artman, Riitta Grundel-Koskinen, Jorma Hauru, Irmeli Heimo, Marja Kinos, Pentti Käppi, Jouko Lehtonen. Kesto: 93 min.
Erja Dammertin käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva kertoo maailman suurimmasta, yli 70 000 suomalaisen lapsen siirrosta talvi- ja jatkosodan jaloista pääosin Ruotsiin mutta myös muihin Pohjoismaihin. Nyt yli kuusikymppiset päähenkilöt muistelevat hämmennystään matkalla tuntemattomaan. Minkäänlaista kollektiivista tai yksinkertaistettua totuutta ei sotalapsuudesta voida piirtää. Elokuvankin tarinat ovat yksilötarinoita, haikeita, kipeitä, hauskojakin - kaikki erilaisia, mutta niitä kaikkia leimaa ihmetys ja pelko suuren muutoksen keskellä. Elokuva kertoo kiehtovasti rintaman takaisesta historiasta: niistä suomalaisista, joilta jäi kokematta taistelujen kauhut mutta joiden lapsuuden sota muutti radikaalisti. Monille lapsille ei välttämättä edes kerrottu, minne heitä oltiin lappu kaulassa kuljettamassa, ja toiset olivat liian pieniä ymmärtääkseen.
Sotalapset nojaa perinteisen dokumenttielokuvan muotoon: tarinaa kuljetetaan henkilöhaastattelujen ja arkistomateriaalin kautta turhia kikkailematta. Tosielämä, sota ja sen seuraukset, tarjoaakin draamaa yllin kyllin. On tyylikästä, ettei elokuvassa kuulu kaikkitietävästi kommentoivaa ja analysoivaa kertojanääntä. Tarvittava lisäinformaatio annetaan tekstiplanssein. Elokuvassa leikkaajan panos on huomattava ja huomattavan onnistunut. Jovanka Trbojevicin musiikki toimii hienosti vähäeleisenä tunnelmanluojana.
Dammert ei kerro tarinoita hirviömäisistä sijaisperheistä; aineellisesti kaikilla haastateltavilla oli Pohjoismaissa asiat monin verroin paremmin kuin sodan runtelemassa kotimaassa. Identiteetti oli monilta kuitenkin ymmärrettävästi hukassa kahden kulttuurin rutistuksessa. Päähenkilöiden haastatteluista käy ilmi, että paluu Suomeen oli monille lähes yhtä tukalaa kuin lähtö, sillä vuodet ulkomailla oli ehtinyt haalistaa muistot vanhemmista ja kangistaa äidinkielen.
Seitsemän sotalapsen kertomuksissa kuuluu hätä, suru, lämpö, kaipuu ja henkinen mylläkkä. Dammertin valitsemat haastateltavat kertovat ihailtavan avoimesti ja rehellisesti paitsi suurista tunteista, myös pienistä, lapselle merkittävistä asioista. Dokumentti todistaa, että olivat kokemukset sotalapsuudesta millaisia hyvänsä, 60 vuoden jälkeenkään niitä ei voi pyyhkäistä mielestään.
Teksti: Minna Karila
Kuva: FS Film