Sotakirjallisuus katoamassa, vaikka lukijoita riittää

Sotaromaaneja kirjoittaa enää muutama kirjailija. Kustantajille he ovat tärkeitä, sillä myyntiä riittää kymmenin tuhansin vuosittain. Yksi heistä kirjoittaa paraikaa kolmattakymmenettäkuudetta sotakirjaansa.

-Menin WSOY:n pääjohtaja Jäntin puheille, niin se sano, että lähettäkää meille 30 sivua, kertaa kirjailija sotakamreeri Reino Lehväslaiho uransa alkua vuonna 1958. -Minä lähetin 50 sivua, niin se vastas shekillä. Minä ajattelin, että nyt on kirjalliselle taivaalle syttynyt uusi tähti ja ostin hienot kamppeet ja vaatteet ja menin kapakkaan ja otin Linnan Väinön kanssa pienen kännin Tampereella.

-

Lehväslaihon esikoisromaani Panssarisotaa vuosina 41 -44 myi heti yli 30 000 kappaletta. Joulun alla ilmestyi 35. sotaromaani. Lehväslaiho oli rintamalla koko sodan, 17-vuotiaana talvisotaan ja 22-vuotiaana jatkosodasta kotiin. Hän taisteli panssarivaunun ampujana pahimmissa tulihelveteissä ja haavoittui kolmesti, pahimmin aivan sodan lopussa, josta muistona on arpi kasvoissa. Tänään 78-vuotias Lehväslaiho on teräshermoinen palkittu sotasankari, joka sanoo vain tehneensä se, mikä oli pakko. -Se on niin hirvittävä asia. Sen takia on nuorisolle kerrottava sodasta, että on oltava muitakin ratkaisuja kansojen välillä kuin hullut sodat.
Uskollisia lukijoita riittää nuorista harveneviin veteraaneihin. Kustantaja on luvannut kustantaa niin kauan kuin kirjailija jaksaa. Toinen kestosuosikki, oululainen 69-vuotias Jorma Kurvinen, koki sodan pikkupoikana. 18 sotaromaania ovat syntyneet veteraanien kertomuksista ja kotirintaman tunteista: -Sotakirjailijan ja lukijan tärkein tehtävä olisi välttää seuraava sota, arvioi Jorma Kurvinen. -Kyllä kirjailijan vaikutusmahdollisuudet ovat niin kovin pienet, mutta jotain, vaikka muutama lause jäis mieleen, joka auttaisi lukijaa kriittiseksi, niin se riittää.
(MTV3)

Katso Kari Pyrhösen juttu aiheesta (Kymmenen uutiset 14.1.2001).