Sotaharjoitus kerää ennätysmäärän reserviläisiä

Suomessa on menneillään poikkeuksellisen mittava sotaharjoitus. Yhteensä 18 000 sotilaasta jopa 7000 on reserviläisiä.

Maanvyöry-nimisellä pääharjoituksella hiotaan yhteen maa- meri- ja ilmavoimien yhteistyökykyä kriisitilanteissa. Jo tänään merivoimien ohjusvene Pori turvasi kauppalaivojen reittejä Helsingin edustalla Suomenlahdella.

Maanvyöry 09 -harjoituksessa kerrataan erilaisia sodanajan tilanteita. Kertausharjotuksiin kutsu oli kolahtanut myös monelle laivaston käyneelle.

- Tällaiset kaikki virittelyt palkka-armeijasta ja muista, en tiedä sopiiko se pienelle valtiolle, että mä näkisin että meidän käytäntö on hyvä ja me ollaan teknisiä ja merivoimat on tekninen aselaji ja kyllä me pärjätään, sanoo pursimies Jami Metsärinne.

Merivoimat osallistuu harjoitukseen rannikolla ja merellä. Suomenlahdella painopiste on Hankoniemen suunnassa ja osin Saaristomerelle.

- Kun meillä on revervin asevoimat ja tälläinen puolustusratkaisu niin se tarkoitaa, että silloin me ollaan suurissa luvuissa harjoituksissa, kuvailee Suomenlahden meripuolustusalueen komentaja, kommodori Timo Junttila.

Harjoitus tehostuu entisestään kun maavoimat pääsee täyteen vauhtiin eli hyökkäystaisteluun mekanisoitua vastustajaa vastaan ja aktiiviseen puolustustaisteluun sekä etelässä että pohjoisessa.

KATSO MINISTERI HÄKÄMIEHEN HAASTATTELU AIHEESTA

KATSO MAAVOIMIEN KOMENTAJAN ILKKA ASPARAN HAASTATTELU

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat