Sosiaaliviraston johtaja kiisti kalustehankintojen laittomuuden

Virkarikoksesta syytetty Helsingin sosiaaliviraston johtaja kiistää tehneensä kalustehankintoja virastoonsa väärällä tavalla.

Puolustuksen mukaan Paavo Voutilainen uskoi, ettei kilpailuttamatta ostettuja kalusteita ollut saatavissa muualta. Lisäksi hankinnoilla oli kiire ja Voutilainen sairauslomalla.

Niin ikään kilpailuttamatta jäänyt kerjäläisprojekti oli Voutilaisen mukaan tutkimus, jota ei tarvinnut kilpailuttaa. Syyttäjästä kyse ei ollut tutkimuksesta.

Syyttäjä vaatii Voutilaiselle sakkoja ensisijaisesti kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Voutilaisen alaista syytetään avunannosta virkavelvollisuuden rikkomiseen. Syytteiden käsittely alkoi aamulla Helsingin käräjäoikeudessa.

Kalusteita ostettiin virastoon 72 000 eurolla, ja osa niistä päätyi Voutilaisen omaan työhuoneeseen. Kerjäläisprojekti maksoi kaupungille lähes 160 000 euroa.

Syyttäjän mukaan ongelma oli nimenomaan kilpailutuksen laiminlyönti, ei projektit sinänsä.

- Molemmat hankinnat olivat tarpeellisia, ja ne on tehty toimivallan puitteissa, eikä ole näyttöä, että kukaan asianosaisista olisi saanut jotain hyötyä, katsoo syyttäjä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat