Sosiaalityöntekijät vaihtaisivat ammattia

Jopa joka toinen sosiaalityöntekijä haluaisi vaihtaa ammattia tai työpaikkaa. Työmäärän kohtuuttoman kasvun ja pakkotahtisuuden lisäksi sosiaalityöntekijöitä painaa ristiriita omien ammatillisten tavoitteiden ja lakien, normien ja kirjoittamattomien ohjeiden välillä.

Sosiaalityöntekijöiden työuupumusta ja työtilannetta on selvitetty Kuopion yliopistossa professori Pauli Niemelän johdolla. Kyseessä on alkukartoitus kaksivuotiseen tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena on löytää uusia keinoja sosiaalialan työuupumuksen ehkäisemiseksi. Suuria kuntia tutkimuksessa edustaa Tampere ja pieniä Pudasjärvi. Lisäksi tutkimushankkeessa ovat mukana HYKSin sosiaalityöntekijäyksikkö sekä Kuopiossa mielenterveys- ja sosiaalipalveluja tarjoava Turvalinkki.

Niemelä pitää tutkimuksen tulosta hyvin hälyttävänä. Ammatinvaihtohalukkuus oli suurinta kuntien sosiaalityöntekijöiden keskuudessa. Jopa kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta kuntien sosiaalityöntekijästä vaihtaisi kokonaan ammattia. Tilanne näyttäisi jonkin verran paremmalta sairaalassa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden keskuudessa. Heistä vain neljäsosa on tympääntynyt työhönsä siinä määrin, että vaihtaisi ammattia.

Tapauskunnista saadut tulokset osoittavat Niemelän mukaan, että sosiaalityöntekijöiden työtilanne on jo terveydellisesti vaarallinen. Etenkin suuressa kunnassa pakkotahtisuus, kiire ja itsensä hajottaminen moniin työtehtäviin aiheuttavat psyykkistä ylikuormitusta, joka ei selvästikään ole enää hallinnassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat