Mainos

Sosiaaliturvaa huijataan melko vähän

Sosiaaliturvamarkkoja huijataan Stakesin arvion mukaan noin 126 miljoonaa markkaa vuodessa. Vilppitapauksia

Jalkoja

arvioidaan olevan noin 25 000 vuodessa. Ilmi näistä tapauksista tulee kuitenkin vain noin joka neljäs.
Stakes tutki sosiaaliturvan väärinkäyttöä sosiaali- ja terveysministeriön toimesta viime kevään ja kesän aikana.

Eniten sosiaalihuijareita liikkui kuntien toimeentulotukiluukuilla sekä työvoimatoimistoissa. Yleisimmin huijattiin salaamalla työtuloja tai työssäolo kokonaan. Myös muita samanaikaisia sosiaalietuuksia salailtiin. Myös perheen tosiasiallinen kokoonpano salattiin melko usein. Työvoimatoimistoissa jätettiin usein kertomatta yritystoiminnasta tai ulkomailla oleskelusta.

Viranomaisten tietoon tulee vuositasolla väärin perustein myönnettyjä etuuksia noin 34 miljoonan markan edestä. Vilppitapauksia tulee viranomaisten tietoon noin 6 500. Jos otetaan huomioon myös asiakasmaksuvilpit sekä taksikorttien väärinkäyttö, vilppien määrä kasvaa 7 400 tapaukseen.

Suhteessa maksettuihin etuusmarkkoihin ilmitullut väärinkäyttö on kuitenkin suhteellisen vähäistä. Vaikka mukaan otettaisiin myös piiloon jäävät väärinkäytökset, huijatut markat eivät ylittäisi toimeentulotukea lukuunottamatta edes prosenttia maksetuista etuuksista.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.