Sosiaalitukia huijataan vuosittain liki 15 miljoonaa

Sosiaalitukien väärinkäytöksiä on uuden selvityksen mukaan tuhansia tapauksia vuodessa. Kymmeniä miljoonia markkoja huijataan, koska viranomaiset eivät saa ajantasaista tietoa toistensa maksamista etuuksista.

Kansaneläkelaitoksen etuuksia huijattiin viime vuonna lähes 15 miljoonaa markkaa. Eniten väärinkäytöstapauksia oli työttömyysturvassa. Toiseksi eniten huijattiin asumistukea. Yleisimmät syyt olivat tulojen salaaminen tai muualla kuin ilmoitetussa asunnossa asuminen. Viisi prosenttia Kelan väärinkäytöstapauksista liittyi lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen maksamiseen.

Myös työttömyyskassoilta huijataan 10-15 miljoonaa markkaa vuodessa. Suurin väärinkäytön muoto on työssäolo päivärahakauden aikana. Muita väärinkäytön muotoja ovat väärin perustein annetut työttömyystodistukset ja muiden sosiaalietuuksien salaaminen.

Suurin syy väärinkäytöksiin on siinä, etteivät viranomaiset saa riittävästi ajantasaista tietoa toistensa maksamista etuuksista. Väärinkäytöksiä lisää myös osoitetietojen epäluotettavuus. Nykyisin isännöitsijältä ei aina saa tietoja talon asukkaista, kun asukas ilmoittaa muutosta suoraan rekisteriin.

Asiaa tutkinut työryhmä kiirehtii lakiuudistusta, joka oikeuttaisi kuntien sosiaaliviranomaiset saamaan tarvitsemansa tiedot Kelalta ja veroviranomaisilta.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat