Sosiaalinen media rohkaisee teinejä päihdekokeiluihin

Sosiaalisen median parissa vietetty aika lisää teinien riskiä sortua tupakkaan, alkoholiin ja huumeisiin, kertoo amerikkalaistutkimus. Tutkimukseen osallistui yli tuhat teini-ikäistä ja heidän vanhempiaan.

Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia 12–17-vuotiaista amerikkalaisnuorista käyttää Facebookia, Myspacea tai muuta sosiaalista mediaa päivittäin. Puolet sosiaalisessa mediassa surffanneista kertoi törmänneensä päivän aikana kuviin humaltuneista, sammuneista tai huumeita käyttävistä ikätovereistaan.

Tutkimuksen mukaan sosiaalisen median parissa viihtyvät nuoret tupakoivat viisi kertaa todennäköisemmin kuin nuoret, jotka eivät roiku Facebookissa lainkaan. Lisäksi he ovat kolme kertaa muita ikätovereitaan useammin alkoholin käyttäjiä. Myös riski marihuanan käyttöön tuplaantuu sosiaalisen median myötä, tutkimus väittää.

Vain 64 prosenttia tutkimukseen osallistuneista vanhemmista valvoi lapsensa sosiaalisen median käyttöä. Heistä 90 prosenttia ei uskonut Facebookin kaltaisten sivustojen vaikuttavan lasten päihteidenkäyttöön.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat