Sosiaalinen media näytti voimansa Haitin katastrofin aikana

Haitin maanjäristys on ensimmäisiä katastrofeja, jossa sosiaalinen tai yhteisöllinen media todella näyttänyt voimansa.

Perinteiset uutisorganisaatiot ovat käyttäneet Twitteriä uutisvirran hoitamiseen ja avustusjärjestöt rahankeräämiseen.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut kirjailija, blogisti Jussi Lähde sanoo sosiaalisessa mediassa tapahtuvan suurta muutosta. Hänen mukaansa sosiaalinen media alkaa ensimmäisen kerran vaikuttaa sosiaaliselta medialta.

- Seuratessaan lehtiä ja televisiota ihminen kokee, että hän haluaa vielä saada sosiaalisen median puolelta tietoa ja tunnetta. Näimme vuoden 2004 tsunamin yhteydessä, että tällaiset konventionaaliset mediat olivat välillä niin pahasti myöhässä tiedonvälityksessä.

- Tämä on ehkä yksi syy, miksi tavalliset vanhakantaiset mediatkin työntävät omaa viestiään nyt hyvin mielellään niin Facebookin kautta kuin muutenkin sähköisesti. Nyt halutaan medioiden puolella ottaa se tila haltuun, ettei synny toista rinnakkaista mediatodellisuutta.

Sosiaalinen mediassa ihminen vaikuttaa suunnattomasti muihin ihmisiin, Lähde toteaa. He saavat aikaan lumipalloefektin. Lähteen mukaan emme vielä ymmärrä täysin tapaa, jolla sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten elämään.

- Kun idea, esimerkiksi päiväpalkan antaminen Haitin hyväksi tunnetun järjestön kautta, alkaa sosiaalisessa mediassa vyöryä, se tavoittaa tuhansia ja tuhansia ihmisiä ja työpaikkoja muutamassa päivässä ideaa levittämään. Tällöin se ei ole enää ylhäältä alaspäin levitettävää viestimistä myöskään järjestöiltä, vaan eri puolilla sadat ihmiset ideoivat ja vaikuttavat toisiinsa - kyllä se on aivan valtava muutos.

Haastattelussa Kirkon ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja Jouni Hemberg ja kirjailija, blogisti Jussi Lähde (Huomenta Suomi 22.1.2010)

Lue myös:

    Uusimmat